Taas eilen oli aika käydä urheilemassa... tai aiankin yrittämässä. Aamulla 9 aikaan liikkeelle kaverin autoon ja suunta kohti pohjoista. Satoi vettä koko matkan.. Kai se jo antoi suuntaa sille miten päiväkin tulisi menemään? Tosin eihän sellaisesta vielä mitään tietoa siinä vaiheessa ollut. Kauhea väsymys vaan oli päällä kun taas edellisenä iltana oli moninaiset asiat valvottaneet pitkään... tai pitkään ja pitkään meninhän jo ennen kolmea nukkumaan.

Ensimmäinen peli oli tarkoitus jälleen seurata penkiltä. Kyllä toinen maalivahti varmasti tekee sen mitä pystyy joukkueen pystyssä pitämiseksi... Tai sitten ei. hieman puolen välin jälkeen taas toimiin ja yrittämään pelastaa se mitä voidaan, ilman onnistumista... Harmittaa kun tuostakin olisi paremmalla pelillä (ja tuomaroinnilla) ollut pisteet saatavissa. Harvoin kuitenkaan kahta selvää maalia hylätään samassa ottelussa.

Tuntia aikaa lepäillä... Oliskohan pitäny syödäkin jotain aamulla. Eipä vaan jaksanut mahottomasti tankata.. paitsi kahvilla. Sitähän vois otta nytkin, on se sen verran hyvää. Ja sitten takas lämmittelemään ja tositoimiin.. Pistekin olisi piristävä kotiin lähtiessä.

Alku oli kuitenkin parempi kuin odotettiin... Vastus ei oikein saanut puoleen toista erään mitään aikaan... johdettiinkin jo 5-2. Hieman ennen taukoa tulee vielä rajusti mailasta sormille ... onhan se hyvä osua edes siihen pallon sijaan. Eipä tuomari tietenkään taaskaan näe mitään. Mistä noita sokeita vanhuksia haalitaan..

Tauolla jääpussia käsille... Eiköhän tuolla vielä erän voi pelata kun ei ole murtunut vaiks ihan musta ja verinen onkin. Sitten vastus pääseekin jo maalin päähän... JA tulee päälle kuin höyryjuna, kirjaimellisestikin kun jään niitten tähtipelaajan alle sen rynnätessä pallon perässä. Päähän ja niskaan koskee... kuitenkin pystyn liikkumaan, kai sitä sitten tuon viimeset 5 minuuttia voi pelata. Puol minunutia jäljellä ja vastus iskee voittomaalin... missähän taas puolustajat ja muutkin pelaajat oli...

Eikä sitten enää saatu tasoitusta viime hetkillä.. V-tuttaa kun oma huippupeli ei riittänyt, vaan vastus sai tehdä vapaasti osumiaan... ja sai paikat muutamaan useampaankin mutta ne onnistuin estämään. Paljonpa sekin lohduttaa...

Kotimatka... eikö tuo sade voisi jo loppua... päähän koskee armottomasti, tais kolahtaa kovaa kenttään siinä törmäyksessä. niska onneksi ei vaivaa niin pahasti. "Onkoha noi aivotärähdyksen oireita", pohdin hiljaa mielessä kun edessä kaverit taas selittää jotain.
Peukaloonkin sattuu aina kun kolhii johonkin, mut siihen on tottunut.

Kotiinkin päästään viimein joskus puol 9 aikoihin... Vaatteet kuivumaan ja seurailemaan mitä tv:llä ja tietokoneella on tänään tarjottavaa. Ei oikeen mitään normaalista poikkeavaa... Valvotaan nyt kuitenkin kun ei tuolta päänsäryltä kuitenkaan unta saa ja ei oikeen mitään pakottavaa syytä oo nukkumiselle... Kyllä se varmaan nukutun yön aikana siten helpottaa.

Onneksi kaikki päivät ei ole samanlaisia... Paljon mukavampaa tulla joskus kotiin ehjänä, voitetun ottelun jälkeen. Eiköhän niitä vielä tällä kautta tule.. kun kaikki saadaan peleihin paikalle