Jouluvalot on ikkunoissa ja monilla ihmisillä näkyy valoja ulkonakin, ne kyllä piristää kummasti mieltä liikkuessa. Joulukortteja kirjoittelin eilen muutamalle hyvälle tutulle, sitäkin on pakko rajoittaa tässä taloustilanteessa vaikka mielellään muistaisi mahollisimman monia. Mutta miksi kaikkia ihmisiä ei muisteta muuten kuin jouluna...

No jäihän tuota rahaa vielä melkein kymmenen euroa ruokiin tuhlattavaksi, kun vaikuttaa sille ettei kaupunki halua tukea opiskelijan elämää.. Tuo on yksi niistä syistä miksi mieli tekee pois täältä, muutamia muitakin syitä on, kun vaan löytyy töitä niin sitten mennään.
Mistähän hyvää sitä ostaiskaan tuolla mahottomalla rahamäärällä.. Pieni kinkunpala ja laatikoita, niillähän saa hieman juhlavampaa vaihtelua ruokiin... Ehkä pitäisi opetella tekemään nuo laatikot itse, halvemmaksihan se tulisi. Montakohan vuotta menis ennenkuin kertaalleen ruuat onnistuis.

Tosiaankin... olen aika kyllästynyt tuohon nykyaikaisen Joulun kaupallisuuteen, jos se ei vielä tullut tuosta aikaisemmin ilmi. Posti suoltaa mitä värikkäämpiä mainoksia täynnä joulutarjouksia.. Ja ihmiset juoksevat kantaen lahjoja selkä vääränä, parhaimma/pahimmat useiden satojen eurojen edestä.
Sehän se Joulun syvin tarkoitus taisi ollakin, että kaupat menestyy... vai muistankohan ihan väärin?

Läheisien ihmisten kanssa olo, arjen unohtaminen, rakkaitten ja poismenneiden muistaminen... sekään ei kaikilta onnistu, syystä tai toisesta. Joulu vietetään yksin, tai alkoholin kanssa..
Niinpä saattaa joulusta tullakin Viikatteen kappaleen tavoin, Vuoden synkin juhla.
Emmehän toivo tätä läheisillemme, muistakaa heitä nyt ennenkuin on liian myöhäistä.

Tämä J. Hakulisen - Joulu Avaruudessa kuvaa aika hyvin sitä tunnelmaa mikä välillä painaa päälle vuoden tärkeintä juhlaa odottaessa.. Siitäkin huolimatta pidän kaikkein eniten vuodessa juuri tästä juhlapäivästä.

"Lumihiutaleet hiljaa leijuu maahan, ja harsoksi maisemaan sulautuu.
Nyt on aika jolloin ei kiireet aian ja huoletkin unohtuu..
Jouluriemu laskeutuu kaikkialle se juhlallisuudellaan peittää maan,
Ei sitä päästä voi pakoon, se kaiken saartaa joka vuosi uudestaan..
Virret veisataan..

Taskulamppuja loistaa kuusen oksilla, niitä ihmiset tuijottaa
Ja luulevat kauniiksi kynttilöiksi tämän Joulu vain aikaan saa.
Lapset ahneena odottaa vaan aattoiltaa, ja kaiutin kaikille toivottaa,
lasteittain Rauhaa ja rakkautta, kai se riittää vuodeksi taas???

Hauskaa Joulua suklaapukki, sinä jaksat vain olla iloinen.
Mutta miksi köyden jatkona kuusessa roikut, ehkä oletkin murhannut ihmisen
Hauskaa Joulua suklaapukki...

Eilen vein pehmeän paketin koriin, joka yksinäisten Jouluja pelastaa.
Kunpa Aattona onni mua suosii, etten lahjaani takaisin saa.
Joku tahtoi mua kauniilla kortilla muistaa, kas sielulleen rauhan kai löysi niin.
Hän toivotti Joulua rauhallista, hän painukoon hel**ttiin..

Hauskaa Joulua suklaapukki, sinä jaksat vain olla iloinen.
Mutta miksi köyden jatkona kuusessa roikut, ehkä oletkin murhannut ihmisen
Hauskaa Joulua suklaapukki..."

Itsehän olin "yllättäen" menossa pelaamaan pariksi tunniksi. Tosin menovaiheessahan en sitä tiennyt, vaan jäin toiseksi tunniksi kun tutut kyseli.. Hieman meinasi hyytymys kyllä iskeä lopussa, mutta hyvin kuitenkin jaksettiin. Kolmas tunti olis kyllä ollut jo liikaa tällä erää.

Takasin tullessa lumen kanssa louhuavat lapset olivat lisääntyneet.. Vaikka oli jo lähes nukkumana menoaika, puoli kymmenen. En sitten arvannut laittaa etukäteen kumpaakaan illan leffaa menemään nauhalle. No ehkä Raidin alusta ei kovin montaa hetkeä jäänyt missamatta kun nauha lähti pyörimään. Sen toisen olin nähnytkin jo, joten sen saattoi katella "suorana". ts. siis kuunnella kun se hyrrää taustalla ja itse touhuaa koneella.

Pian pitäis kai lähteä tuhlaamaan viimeiset rahat kauppaan, kun ei ole tullut päätöstä tukihakemukseen. Tietäähän nuo virastot.. Alkoholisteja ja narkkareita kyllä autetaan kädet ojossa, mutta normaalimmat ihmiset laitetaan syrjään. Varmaan pitäis sit itekkii alkaa juomaan, harmi vaan kun ei juomat oikeen maistu. Just tuon vastahakoisuuden takiahan noissa virastoissa ei koskaan mielellään asioi..

Tuttavani laittoi jälleen eilen tekstiviestiä Tampereen suunnalla olevasta työpaikasta, pakkohan sitä on yrittää hakea sinne. Nähtävästi miuta halutaan täältä kaukaa pohjoisesta hieman lähemmäksi kun noin sopivat paikat sattuu silmiin.. Aika näyttää.

Voisi käydä ulkona silloin kun sille tuntuu... ja juhlia vapaasti.

Voisi käydä tapaamassa ystäviä ja sukulaisia..

Ja tällä viikolla sopivasti eteentullut ongelma, voisi ostaa uudet lasit rikki menneitten tilalle..

Mistä tuota "elämän eliksiiriä" voisi sitten saada nopeasti lisää rehellisesti..

Myymällä jotain? Näin pikaisesti ei löytyisi mitään muuta rahan arvoista kuin tietokone... mutta milläs sitten kirjoittelisi työhakemuksia tai opintoihin liittyviä kirjoituksia.. Tai edes pitäisi yhteytä niihin ystäviin joita ei aina puhelimella voi tavoittaa.

Lainaamalla? Lainat pitäisi joskus pystyä maksamaan takaisinkin... tosin vanhemmat ei siitä niin kiirehdi. Tosin heillä ei yleensä ole varaa paljon enempää kuin itselläkään. Veljiltä taas ei viitsisi kysellä vaikka ne hyvin nykyisen tulotilanteen tietääkin.

Lottomalla tai veikkaamalla? Hieman epävarma keino, mutta sillä pääsisi hyvinkin pois köyhyydestä jos onni käy kohdalle.. Osuu omalle kohdalle yhtä todennäköisesti kuin Suomi voittaa Euroviisut, eli ei koskaan. Yleensäkin tuntuu ettei ne tunnu osuvan sellaisten ihmisten kohdalle jotka eniten onnenpotkua tarvitsisivat.

Miksi raha yleensäkin hallitsee niin paljon elämäämme. Ilman sitä et ole oikein mitään vaikka muuten osaisit tehdä vaiks mitä. Jos olet rikas niin olet suosittua ja haluttua seuraa. Ja useimmitenhan raha siirtyy rikkaassa suvussa eteenpäin ilman että jälkipolvet joutuvat itse tekemään mitään sen eteen. Mitä näistä ihmisistä tulee jotka saavat kaiken jo nuorena helpolla, "isän luottokorttia" heilautamalla?

No... Kyllä tästä vielä joskus noustaan ja saadaan rahaa töistä kunnolla. Silloin voinee korvata nykyiset kärsimykset itselle monikertaisesti... sekä niille jotka ovat omalla tavallaan tukeneet. Aika näyttää kauanko sen saavuttamiseen menee.

Ensimmäinen peli oli tarkoitus jälleen seurata penkiltä. Kyllä toinen maalivahti varmasti tekee sen mitä pystyy joukkueen pystyssä pitämiseksi... Tai sitten ei. hieman puolen välin jälkeen taas toimiin ja yrittämään pelastaa se mitä voidaan, ilman onnistumista... Harmittaa kun tuostakin olisi paremmalla pelillä (ja tuomaroinnilla) ollut pisteet saatavissa. Harvoin kuitenkaan kahta selvää maalia hylätään samassa ottelussa.

Tuntia aikaa lepäillä... Oliskohan pitäny syödäkin jotain aamulla. Eipä vaan jaksanut mahottomasti tankata.. paitsi kahvilla. Sitähän vois otta nytkin, on se sen verran hyvää. Ja sitten takas lämmittelemään ja tositoimiin.. Pistekin olisi piristävä kotiin lähtiessä.

Alku oli kuitenkin parempi kuin odotettiin... Vastus ei oikein saanut puoleen toista erään mitään aikaan... johdettiinkin jo 5-2. Hieman ennen taukoa tulee vielä rajusti mailasta sormille ... onhan se hyvä osua edes siihen pallon sijaan. Eipä tuomari tietenkään taaskaan näe mitään. Mistä noita sokeita vanhuksia haalitaan..

Tauolla jääpussia käsille... Eiköhän tuolla vielä erän voi pelata kun ei ole murtunut vaiks ihan musta ja verinen onkin. Sitten vastus pääseekin jo maalin päähän... JA tulee päälle kuin höyryjuna, kirjaimellisestikin kun jään niitten tähtipelaajan alle sen rynnätessä pallon perässä. Päähän ja niskaan koskee... kuitenkin pystyn liikkumaan, kai sitä sitten tuon viimeset 5 minuuttia voi pelata. Puol minunutia jäljellä ja vastus iskee voittomaalin... missähän taas puolustajat ja muutkin pelaajat oli...

Eikä sitten enää saatu tasoitusta viime hetkillä.. V-tuttaa kun oma huippupeli ei riittänyt, vaan vastus sai tehdä vapaasti osumiaan... ja sai paikat muutamaan useampaankin mutta ne onnistuin estämään. Paljonpa sekin lohduttaa...

Kotimatka... eikö tuo sade voisi jo loppua... päähän koskee armottomasti, tais kolahtaa kovaa kenttään siinä törmäyksessä. niska onneksi ei vaivaa niin pahasti. "Onkoha noi aivotärähdyksen oireita", pohdin hiljaa mielessä kun edessä kaverit taas selittää jotain.
Peukaloonkin sattuu aina kun kolhii johonkin, mut siihen on tottunut.

Kotiinkin päästään viimein joskus puol 9 aikoihin... Vaatteet kuivumaan ja seurailemaan mitä tv:llä ja tietokoneella on tänään tarjottavaa. Ei oikeen mitään normaalista poikkeavaa... Valvotaan nyt kuitenkin kun ei tuolta päänsäryltä kuitenkaan unta saa ja ei oikeen mitään pakottavaa syytä oo nukkumiselle... Kyllä se varmaan nukutun yön aikana siten helpottaa.

Onneksi kaikki päivät ei ole samanlaisia... Paljon mukavampaa tulla joskus kotiin ehjänä, voitetun ottelun jälkeen. Eiköhän niitä vielä tällä kautta tule.. kun kaikki saadaan peleihin paikalle

Aamu alkoi kuten aina ennenkin, noustiin ylös, keitettiin kahvia, seurattiin tv:stä uutiset ja oma lempisarja. Siinä sivussa juteltiin hetki koneella, tosin ne juttuseurat oli vähissä. Onneksi sentään välillä aina joku murahti jotain.... kunnes tämäkin puheliain tuttavuus jälleen kerran katosi. No kyllähän perheenhoidossa aina riittää sitä kiirettä, ettei sitä joka tilanteessa ehdi kertomaan kun lähtee muualle.

Varmaan voisi siivota ajankuluksi, mutta ei jaksa. Miksi suotta, kun kukaan ei kuitenkaan taaskaan tule käymään. Miten noin yllättäen tulisikaan kun lähes kaikki tutut on maailma vienyt muualle... Onneksi on sentään urheilu. Sitä sitten tuleekin harrasteltua muidenkin edestä, lähes illasta toiseen, jotta näkisi muutakin kuin oman huoneen seinät?

Kai sitä joskus voisi käydä ulkona viikonloppuisinkin... mutta itsekseen ei oikein viitsi. Kun itsekseen voi olla kotonakin, miksi olla itsekseen muiden keskellä kun ei kuitenkaan outojen ihmisten keskellä saa suuta auki. Onneksi sentään tietokoneen välityksellä uskaltaa vaihtaa ihmisten kanssa ajatuksia, mutta harvoinpa heitäkään näkee kasvotusten. Varsinkin kun ihmisen mielenkiintoisuus on kääntäen verrannollienen välimatkaan.

Toisekseen ulkona olo vaatisi rahaa. Ja rahaahan ei saa kuin töistä, joita ei saa kun ei ole suhteita... tai työkokemusta. Ja työkokemusta ei saa kun ei saa töitä... Todella hieno oravanpyörä mutta noinhan maailma menee.

Kai se on pakko siirtyä pikkuhiljaa keittiön puolelle tekemään edes syötävää tälle päivää, tai kahvia, sitähän on mennyt vasta 3 isoa kupillista ja kello on jo kohta 1. Ainakin heräisi... Alkaako sitten ajatukset kulkemaan paremmin, tuskin?